vilenin

Perussuomalaisilla vielä liikaa valtuutettuja valtuustoissa

Tällainen paimenkirje oli tullut Katuhaukkapartion perustajalta piiripomo Teurajärveltä yhdistyksemme puheenjohtajalle, perusteluna Remeksen erottaminen puolueesta.

Ryhmässämme on yksi täysin sitoutumaton jäsen, mutta hänen erottamistaan ei vaadita.

Kaksi puolueenjäsentä on syytä ilmoittamatta kirjallisella ilmoituksella eronnut valtuustoryhmästä, heitä ei kuitenkaan ole sääntöjenmukaisesti erotettu puolueesta.

Vaikeita aikoja varten on puolueen säätiölle kerätty rahaa, olen valmis vapaaehtoisesti sopivaa korvausta vastaan eroamaan valtuustoryhmästä, vaikka ryhmä on valinnut minut puheenjohtajakseen.

Kehttaisin Perussuomalaisten valtuustoehdokkaiksi ryhtyvien lukemaan tarkoin sopimusehdot kaavailtune sopimussakkoineen, minullakin varmaan maksatettaisiin sakko, jos nimet olisivat sellaisessa sopimuksessa.

Olisi mielenkiintoista tietää montako viimme vaaleissa valituista  1189:sästä valtuutetusta on vielä jäljellä, ehkäpä puolueen tiedottaja Matti Putkonen tiedottaa piakkoin.

Lopuksi Leinon Suuret aatteet:"Elontaistoissa tuulipäissä, nuo aattehet suuret vain, voi ihmismieliä nostaa, sen oppia lapsena sain, mut aika ja alkava miehuus, ne mulle sen tiedon toi, et aattehet liian suuret myös maahan painaa voi"!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Teurajärvikin voi vapaasti osallistua keskusteluun.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Niin että minkälainen oli se kirje ?
Hellaakoskea mukaellen "Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki".
Jatka vaan omalla polullasi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Tapahtukoon sinun tahtosi, tosin puolueen tunnuslauseeksi voisi jo ottaa,"Siisti täytyy aina olla, sanoi kissa hietikolla, siispä päälle tarpeen teon raapi pienen hietakeon"!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Yhtä vain puuttuu, nimittäi yhdistyslainmukaista pöytäkirjan otetta puoluehallituksen pöytäkirjasta, jonka hallituksenpuheenjohtaja ja pöytäkirjantarkastajat ovat omakätisesti allekirjoittaneet.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Olisihan noihin erottamis- ja jäsenyysasioihin hyvä lopultakin saada joku tolkku.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Aimo,

on noissa teidän järjestötouhuissa ollut ihmettelemistä, puoluekokousta myöten.

Ei sellaista menoa mikään yhdistys pitkän päälle kestä. Puolue tarvitsee kentän tuen. Muuten se kutistuu eliittiin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Joensuun puoluekokouksessa Soini puheenjohtajana nuiji kokouselta kysymättä ja keskustelua avaamatta säätiöasian puoluehallitukselle ja sinne se on jäänytkin mistä on alkanutkin.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Tsemppiä vastuulliseen valtuustotyöhön! Äänestäjät ovat sinut edustajakseen valinneet.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kiitos, olisin äänilläni päässyt valtuustoon villillä listallakin, minä olen vastuussa vain äänestäjilleni, en millekään puolueelle, vaikka sorruin ehdokkaaksi, ettei minua puolueen sääntöjen mukaan erotettaisi puolueesta.

Kärsämäellä teimme parhaan vaalituloksen kunnallisvaaleissa, sillä puolueen äänimäärä lisääntyi eduskuntavaaleihin verrattuna 10,1 prosenttia.

Ehkäpä tulos olikin liianhyvä ja nyt kosto kourii, kaikki ehdokkaat yhtä lukuunottamatta olivat minun hankkimiani.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Ilmeisesti Teurajäri haluaa olla sitä eliittiä, pieniin taitaa mennä perussuomalaisten kunnallisvaliehdokkaat ja äänet.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tehdään jälleen Kärsämäelle yhteislista, joka on ollut vuodesta 1984 vuodesta alkaen ja valtuutettujen luku on kasvanut alun kolmesta viimevaalikauden kahdeksaan valtuutettuun.

Kyllähän kunnallinen päätöksenteko kuuluu kuntalaisten valitsemille valtuutetuille, eikä puolue- ja piiritoimistoille.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Teurajärvellä ei ole piirijärjestön sääntöjenmukaan edes nimenkirjoitusoikeutta yksinään.

Sääntöjen 16 §:n mukaan aina kaksi yhdessä, mutta tarkoitushan pyhittääkin keinot, odottelenkin nyt pahoinpitelijöitä Miettisen Markun malliin Siikajoella.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Teurajärvi on pannut minulle kommentointikiellon blokeihinsa, ei kestä keskustelua, vaikka on katuhaukka.
Piirihallitus on tehnyt oikein päätöksen, että paikallisyhdistyksen on annettava selitys valtuustoryhmästä erottamisestani, Tosin Teurajärvi ei ollut tuonut näytille puoluehallituksen pöytäkirjaa, jossa olisi ollut yhdistyslainmääräämät puheenjohtajan ja pöytäkirjantarkastajien allekirjoitukset, liekö nähnyt edes blanco pöytäkirjaa.

Käyttäjän jaakko7 kuva
Jaakko Kontinen

Minä taas täällä juvalla oottelen paikalliyhdistyksen hallituksen pöytäkirjaa, ei ole kuulunut vaikka pyysin puoluehallitustakin sen minulle toimittamaan. Olisin kiinnostunut lukemaan , onko siinä merkintä laillisuudesta, koska minua ei oltu kutsuttu vaikka olin hallituksen jäsen. Piiripomo Pekka Leskinen uhkasi vuosi vaaleihin risteilyllä linnanreissulla jos en lopeta sähköyhtöiden fuusiohankkeista kriittistä, vastustavaa kirjoitteluani ja sähköpostien lähettelyä. Leskisen mukaan saan laitella sähköposteja ainoastaan piirihallituksen jäsenille. Kuulemma vapaamuurareita ei saa myöskään arvostella.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Leskisellehän on luottamusta pulueessa riittänyt aina kuntaliittoa myöten.

Käyttäjän Jari-PekkaTeurajrvi kuva
Jari-Pekka Teurajärvi

Aimo Remes on tuomittu rikollinen. Tuomio tuli valheellisen tiedon levittämisestä.

Lähde: http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/eduskuntav...

Mulla ei muuta.

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen

Onko näin, että sisäisesti ei pystytä keskustelemaan? Otetaan julkisuus avuksi tukemaan eri kantoja. Tapahan se on tämäkin "keskustella"!

Toimituksen poiminnat